Ammattimainen ja edullinen ratkaisu kassankiertoon

Yrittäjä Elina Wallin, Eks tykkää! -kirjoituksia ja kädentöitä

Porilainen yrittäjä Elina Wallin sai laskutus- ja perintäasiansa kerralla kuntoon: ”Ilman Karia saattaisin lähettää laskuni edelleen Wordilla.”

Porilainen yrittäjä Elina Wallin tapasi Kari Kaivo-ojan ensimmäistä kertaa vuosia sitten työkeikallaan. Elina meni haastattelemaan Karia Satakunnan Yrittäjä -lehden juttua varten. Aika piti varata erikseen sihteeriltä, joka oli antanut tarkat ohjeet haastattelua varten.

Elinaa jännitti: "Millainen iso johtaja siellä onkaan vastassa? Osaankohan käyttäytyä?", hän mietti.

- Minua tervehtikin leppoisa ja hyväsydäminen ihminen. Juttelimme puolitoista tuntia ja halasimme lopuksi.

Elina ja Kari tapasivat erilaisissa työhön liittyvissä tilaisuuksissa vuosien varrella. Kun Kari siirtyi yrittäjäksi, Elina kysyi neuvoa laskutuksiin liittyvissä asioissa. Selvisi, että Kari edustaa suomalaista perintä- ja laskutusfirmaa Brang Oy:ta.

Elina ei ollut uskoa, että laskutukseen olisi samalla kertaa helppo, edullinen ja ammattimainen ratkaisu.

- Tenttasin häneltä, että ihanko eurolla voin saada laskun lähetetyksi? Kari vastasi innoissaan, että ”Joo!”.

Yksinyrittäjä sai laskutus- ja perintäasiansa kertaheitolla kuntoon.

Onhan se hienoa, kun ei tarvitse verkkolaskuja enää lähettää ilmaisohjelmien kautta. Brang on pienyrittäjälle hyvä ja luotettava kumppani. Todennäköisesti en olisi sitä ilman Karia löytänyt. Tai en ainakaan niin simppelisti.

”Olen voinut kysyä kaikkein tyhmimmätkin asiat”

Taloushallinnon asiat voivat olla pienyrittäjälle usein vieraita ja vaikeita asioita. Oikeanlaisen palvelun löytäminen saattaa olla tuskaista ja viedä paljon aikaa.

Elina Wallin on tyytyväinen, että hän on löytänyt apua asiantuntijalta, joka on osannut kertoa vaihtoehdoista selvällä suomen kielellä.

Elinan mielestä Kari on hyvin ihmisläheinen, äärimmäisen kohtelias, rauhallinen ja rohkaiseva.

Olen voinut kysyä kaikkein tyhmimmätkin asiat, ja minun ei ole tarvinnut niitä itse etukäteen ymmärtää. Olemme tavanneet ja käyneet asiat läpi. Asioiden hoito on ollut erittäin helppoa. 

”Tiedän, kenelle soitan, kun tarvitsen pankkiasioissa apua”

Elina Wallin on tyytyväinen, kun hän on löytänyt ihmisen, jolta saa matalan kynnyksen apua talousasioissa. Se antaa yrittäjälle mahdollisuuden keskittyä liiketoiminnan kehittämiseen.

- Tiedän, kenelle soitan, jos tarvitsen pankkiasioihin tai kirjanpitoon liittyen apua. Jos vastaus ei tule sillä sekunnilla, saan sen Karilta nopeasti puhelun jälkeen.

Elinan mielestä Karin palvelut sopivat varsinkin yrittäjille, jotka haluavat saada laskutukseen liittyvät asiat selkeiksi, toimiviksi ja tehokkaiksi.

- Jos Kari ei olisi auttanut minua laskutukseni kanssa, olisin joutunut käyttämään paljon enenmmän aikaa eri palveluiden vertailuun kellogeoideni kanssa ja valita jonkun kalliimman palvelun.

Karin vinkit kassankiertoon

Riittävän nopealla myyntisaatavien kierrolla varmistetaan yrityksen oma kyky maksaa omat laskunsa ajallaan.

Näin vältetään ylimääräisiä kuluja sekä sitä, ettei yritykselle tule maksuviivemerkintöjä tai vielä pahempaa maksuhäiriömerkintöjä.

Laskun kirjoittaminen on yrityksen tärkeimpiä tehtäviä. Sitä ei kannata koskaan lykätä, vaan se olisi tehtävä joka päivä, kun laskutettavaa toimintaa on tapahtunut.

Yritys on aina rahansa ansainnut, kun se on toimittanut sovitun tuotteen tai palvelun asiakkaalle.

Laskutuksen jälkeinen toiminta  kannattaa ulkoistaa. Sen voi tehdä niin edullisesti, ettei siihen kannata käyttää yrittäjän eikä kenenkään muunkaan aikaa.

Perintäyhtiön nimi laskussa nopeuttaa maksusuorituksia, eikä tarvitse haaskata aikaa tiliotteen tarkastamiseen ja maksamattomien laskujen löytämiseen.

Laitetaanko sinunkin yrityksesi palaset paikalleen?